Häpeä
Vasta tässä terapeuttisessa taiteentekemisen tavassa olen ymmärtänyt syvällisemmin ryhmän merkityksellisyyden ja sen, miten suuri siunaus on olla osa tervettä ja toimivaa ryhmädynamiikkaa. Ryhmä on toiminut peilinä, jota kautta olen voinut tarkkailla itseäni luovassa prosessissa. Ryhmän rakkaudellinen ja jokaista kannatteleva, turvallinen asenne on antanut mahdollisuuden pysähtyä oman olemukseni äärelle armollisuutta tuntien. Näin on itsestä päässyt aukeamaan jotakin uudenlaista ja mielenkiintoista.
Ryhmä on suonut turvalliset puitteet toimimiselle – on saanut ponnistuspintaa kokeilla. On päässyt kokeilemaan omia rajojaan ja siirtymään sopivissa paloissa epämukavuusalueelleen. On tiennyt siinä omia rajoja laajentaessaan, että ei tule kohtaamaan toisten taholta pienentämistä tai mitätöintiä. Päinvastoin onkin saanut kuulla olevansa riittävä ja hyvä juuri sellaisena kuin on.
Ryhmä on siis antanut tilan löytää itsestään kaikenlaisia puolia, on antanut uskallusta olla rohkea ja kasvaa. Luova prosessi vaatii uskallusta kokeilla ja tehdä sitä, mitä ei aiemmin ole tehnyt. Se vaatii polun tallaamista umpihankeen, vaikkei välttämättä tiedä ollenkaan, mihin on menossa. Omalla kohdallani suurena teemana on ollut koko vuoden ajan häpeä. Olen hävennyt töitäni, kehoani, liikkeitäni, puheitani ja runojani. Olen hävennyt näkyväksi tulemista. Olen hävennyt häpeämistäni. Ja ikääni ja sitä, että vielä tässäkin iässä voikin näin hävettää.
Sen lisäksi, että olen hävennyt, olen myös löytänyt armollisuuden. Olen tässä ryhmässä uskaltanut muuttua. Olen uskaltanut luopua jostain sellaisesta, joka ei enää ole palvellut hyvinvointiani. Olen havainnut isoja muutoksia itsessäni ja olen saanut olla mukana havainnoimassa muutoksia myös muissa ryhmän jäsenissä. Olen havainnut samanlaista vapautumista ja rohkeuden lisääntymistä, mitä itsekin tunnen. Jähmeys ja paineen tunne on vähentynyt ja tilalle on tullut jotakin kirkasta ja raikasta. Tunne on vähän sama kuin pitkän talven jälkeinen kevään ensituulahdus. Ehkä vieno ja lähes huomaamaton, mutta kuitenkin juuri sen verran selkeä, että tietää sydämessään kevään olevan jo saapuvilla. Eloisuus on lisääntynyt ja kohmettunut olo vähentynyt. Ehkäpä se on niin, että kun itse täyttyy taiteesta, voi runsaammalla kädellä antaa myös muille.